Kilahdin eilen ihan totaalisesti. Päässä vaan napsahti ihan yhtäkkiä. Edessäni oli juuri tilattu pizza ja sain sen pienen pieniksi atomeiksi yhdessä nanosekunnissa. En vaan kestänyt. Meni hemrot siihen kun miestä pitäisi koko ajan ymmärtää ja tukea eestä ja takaa ja napsahdin kun kukaan ei ymmärrä mun tunteita. Koko ajan tuntuu että joku on pyytämässä multa jotain, mutta ei vaan kysytä että voisko joko tukea myös mua. Ei välitetä ollenkaaan siitä mitä mun päässä liikkua ja kuinka mä koen asioita. Lähdin ovet paiskoen himasta. Tulin kyllä noin kymmenen minuutin kuluttua takaisin koska totesin etten halua lähteä minnekään muualle kuin kotiin, jossa on ihmiset joita rakastan ja haluan asiat selvittää. Purin sitten kaikki tunteet kun tulin kotiin. Enpä tiedä ymmärsikö mies, koska ei juurikaan sanonut mitään. Toivon että tajusi ja haluaa ymmärtää myös mua. Se jää nähtäväksi. Mumisi kyllä jotain siitä että nämä meidän suhdeongelmat ei hänen mielestään ole niin kauheita etteikä näistä selvittäisi. Siinä se, ei muuta sanonut. Sanoin että haluan häneltä myös tukea mun olooni, mummot kuolemassa yms. Ei vastannut.