Au au au...on niin kipeet pohkeet. Milli - se rätti sitten unohtui ja sillä seurauksella silmiä kirveli kun hikeä valui noronaan otsalta alas. Mutta oon kyllä helkkarin ylpee itsestäni että jaksoin loppuun asti. Ens kerta on jo sit paljon helpompi (tai ainakin vähän). En ole harrastanut säännöllisesti juurikaan mitään moneen vuoteen. Muutaman kerran kävin viime syksynä salilla ja uimassa, siinpä se. Nyt on sitten syys alkanut ja elämä täydessä rempassa. Pakko tehdä fyysisiä hommia kun pää on niin sekaisin kaikesta. Nyt on sitten kolme eri jumppaa viikolle. Kaksi muuta jumppaa alkaa kyllä vasta viikon päästä.Tekee gutaa psyykkeelle.

Perhe-asiat on edelleen rempallaan. Sanoin eilen miehelle että annan sen olla rauhassa ja miettiä päätöstä. Mutta tuntuu etten jaksa. Mä haluisin nyt ihan oikeesti tietää että onko mussa/meissä niin paljon vikaa ettei sitä voi korjata vai onko miehelläni kolmenkympin kriisi joka on ns helppo purkaa muhun/meihin. Tää on ihan hirvittävän raskasta.