Mä en kerta kaikkiaan kestä enää tätä tilannetta. Tuntuu että tää vaan paisuu koko ajan. Me ei olla yhtään samaa mieltä mistään. Ja kun avaan suuni, niin takaisin tulee silmien pyörittelyä ja huokausta. Jippijaijei. Kaikkeen. Tai pahimmassa tapauksessa ei tuu mitään vastausta mihinkään. Se on yleisin vastaus herralta. Eilen se huusi mulle kurkku ihan suorana kuinka se on niin v...n kyllästynyt muhun, kun mä vaan valitan siitä kuinka se dokaa. Ja huom, mä puhuin sille aivan muusta asiasta silloin. No, kyllä mä suutuspäissäni sanoinkin sille ettei se pysty olemaan enempää kuin max kaksi päivää juomatta. Se juo lähes joka päivä. Ei paljoa, mutta juo kuitenkin. Nytkin se on juonut viime monta iltaa viime viikolla ja muutamana iltana ihan kunnon perseet. Niin perseet perjantaina ettei pystynyt lauantaina nousemaan sängystä ylös ennen alkuiltapäivää. Joo, tiedän että se on lomalla, mutta kuitenkin mua vituttaa. Tuntuu että se pakenee tilannetta joka myllää. Mä sanoin eilen kaikki mitä olin sanonut jo kaksi viikkoa, kuinka en ole saanut mitään vastausta mihinkään, kun kerron sille mun tunteista ja kuinka mulla on paha olla (itken samalla) niin se ei vastaa mulle mitään. Ei eilenkään. Ehkä mä olen jo tajunnut lukea rivien välistä ettei sitä kiinnosta. Vois kyllä miettii sitten tän tilanteen ihan loppuun asti että jos ei nyt kiinnosta, niin ei sit saa kiinnostaa kohtakaan. Mä en jaksa tälläistä ollaan ei olla tilannettakaan, vaikka en erota haluakaan.

Mietin eilen kuinka monta kertaa näin on käynyt että hänen täytyy miettiä suhdettamme ja haluaako olla mun kanssa/yksin/tai jotain muita moodswingejä. Aattelin että tää meidän kesä on nyt vaan ollut ainoo kriisi. Eipä ole. Näitä on ollut paljon. Olimme asuneet yhdessä vasta puoli vuotta kun tuli ensimmäinen kerta kun hän ei tiennyt haluaako sittenkään asua saman katon alla mun kanssa vaiko ei. Mä jouduin oottamaan hänen vastausta pari viikkoa sillä aikaa kun hän liiteli kavereiden kanssa illat baariessa. Mulle sanottiin että täytyy nyt olla heteken aikaa yksin ja miettiä. Näitä on sitten ollut tipottain sen jälkeen. En mä sitä tarkoita etteikä näitä sais tulla näytä epävarmoja tunteita, mutta jokin mättää ja paljon, jos näitä tulee toistuvasti. Eikä siinä vaiheessa tajuta sitten että ehkä se ei halua olla mun kanssa kuitenkaan tai haluaa olla ja mennä niinkuin haluaa? Ehkä siinä vaiheessa kannattaa olla yksin, niin toinen ei kärsi. Ja huom! En nyt todellakaan puhu siitä etteikä se sais tai mä sais lähtee ulos yksin ilman toista! Siitä ei ole kysymys todellakaan. Tää on ihan muuta. En jaksa enää siitä paasata. Yritän nyt selvii tästä työpäivästä ilman kyyneliä.

Tänään alkaa kuitenkin loma!