Viikonloppu ois edessä, mikä on kivaa, mutta mies heräsi taas aamulla ku perseeseen ammuttu karhu. Näytti niin nyrpeetä naamaa että ei taas uskalla suunnilleen hengittää kun pitää olla varpaillaan ettei se vaan hermostu ja ala taas länkyttää sitä samaa paskaa. No, ei tää oikeesti oo niin paha kun miltä kuulostaa. Ei todellakaan. Älkää nyt luulko että oon hengittämättä ja piiloutuneena jonnekin makkarin nurkkaan ja yritän olla mahdollisimman näkymätön. Ei nyt ihan niin sentään, mutta kärjistetysti puhuttuna on ihan helvetin ahdistavaa kun toinen on huonolla tuulella ja itse miettii että mitäköhän sitä taas on tullut tehtyä väärin. Mulla vaan tulee aina niin hemmetin paha mieli kun kaikki tuntuu että purkautuu muhun se paha mieli ja huono fiilis. Inhottaa kun just alkuviikosta vielä kaikki oli ihan kivasti. Onko se nyt se että mies on "joutunut" olemaan lapsen kanssa päivät kahden kun ite oon töissä? Niillä on autokin käytössä, senkun hyppäis siihen ja köröttelis jonnekin kivaan paikkaan. Mutta ei, en tiiä menevätkö. Tuntuu että mies ei keksi mitään tekemistä, ei koe olevansa vapaalla jos lapsi on kotona. Aina pitäis mennä yksin jonnekin tai kaverien kanssa että ois lomalla.

Mua ärsyttää että mulla on sellainen tunne että mun tarttis koko ajan olla joku hemmetin hovinarri, joka keksii, tekee ja ostaa kaikki niin kaikilla ois kiva olla.